ETUSIVU
HALLITUS
HISTORIA
YRITYKSIÄ
KALENTERI
TIEDOTTEITA



Historiaa

Hauhon yrittäjäyhdistyksen historia on kaksivaiheinen. Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen perustettiin yrittäjäyhdistyksiä innolla. Yhtenä merkittävänä syynä tähän olivat valtiovallan toimenpiteet; uusi kirjanpitolaki ja myöhemmin liikevaihtoverolaki. Pystyäkseen vastaamaan näihin haasteisiin yrittäjät järjestäytyivät yhdistyksiksi, joiden yksi tärkeimmistä tehtävistä oli koulutuksen järjestäminen edellä mainituissa asioissa. Näin myös Hauholla, jonne perustettiin yrittäjäyhdistys 40-luvun lopulla. Yhdistykset perustivat myös oman keskusjärjestön Yrittäjäliiton. Keskinäiset riidat lamaannuttivat kuitenkin keskusjärjestön toiminnan. Tästä oli puolestaan seurauksena uskon loppuminen myös paikallisyhdistyksissä ja toiminnan hiipuminen. Niinpä Hauhonkin yhdistys lopetettiin tiettävästi vuonna 1957.

Vuonna 1975 yrittäjien järjestäytyminen käynnistettiin uudestaan. Uusi keskusliitto SYKL perustettiin vuonna -77. Hauhon paikallisyhdistys käynnistyi 1978.

Hauhon Yrittäjät tänään

Tänä päivänä Hauhon Yrittäjät ry on aktiivisesti toimiva maaseutuyhdistys. Jäsenyrityksiä on noin 100. Järjestäytymisaste on korkea yli 40% toimivista yrityksistä, kun se koko järjestössä on keskimäärin 35% .

Yhdistyksen toimintaan kuuluu paikallistason edunvalvonnan ja koulutuksen lisäksi mm. vuosittaisten kesätorien järjestäminen, joka toinen vuosi julkaistava kunta- ja yrityspalveluesite ja joka kolmas vuosi pidettävät Hauhon Messut.